Porin Insinööriopiskelijat PIO ry

SUKISUKIN TERVEHDYKSET !

PIOry:n puheenjohtaja vuosimallia 2015 tässä terve !
PIOry on ollut hieman ”horroksessa” alkuvuoden 2015, mutta nyt syksyllä aiomme töräyttää toimintamme hyvinkin aktiiviseksi ja toivottavasti jokainen jäsenemme meistä tulee jotain kuulemaan. Olemme kuitenkin alkuvuoden ja kesän aikana suunnanneet katseemme nimenomaisesti syksyn toimintaan, jolloin suurin osa toiminnastamme tapahtuu.Esimerkkinä uusi tapahtumamme nimeltään Tursas-ilta, joka pidetään Tursajaisia edeltävänä iltana. Tapahtuma on pääsääntöisesti suunnattu ensimmäisen vuoden opiskelijoille, joita ei vielä Tursajaisissa ole kastettu, mutta perinteisesti kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Tursas-illan tarkoituksena on aktivoida jäsenistöämme, kerromme siellä muun muassa toiminnastamme, itsestämme ja siitä miten toimintaamme voi lähteä mukaan.

Olit sitten ensimmäisen tai vuoden X opiskelija, toivotamme sinut tervetulleeksi kahville toimistollemme, tapahtumiimme tai muuten vain nykimään hihoistamme. Eräs suurimmista tavoitteistamme syksylle onkin aktivoida jäsenistöämme entisestään, joten hyvää syksyä ja toivottavasti toimistolla tavataan !

Pasi ”Sukisuki” Suckman
Puheenjohtaja PIO ry

wp_ss_20150822_0001

 

 

 

 

 

SUKISUKIN PIKA-FAQ

Mikä on PIOry?
PIO ry on Insinööriopiskelijaliitto IOL:n toiminnan alainen paikallisyhdistys. Toimimme opiskelijoiden edunvalvojina tiiviissä yhteistyössä IOL:n ja Insinööriliitto IL:n kanssa. Olemme vaikuttamassa opiskelijakulttuurin, insinöörikuvan, ammatillisten ja koulutuspoliittisten näkökohtien kehittämisessä ja edistämisessä. Teemme työtä opiskelijoidemme hyväksi ja olemme osaltamme takomassa kultaista tietä insinööriyteen.

Miten voin liittyä?
Meihin voi liittyä mukavimmin siten, että tulee toimistollemme Satakunnan Ammattikorkeakoulun Tiedepuisto B:n kampuksen kemiansiipeen, pyytää liittymislomakkeen, nappaa kupin kahvia, istahtaa sen sohvalle täyttämään ja ojentaa täytettynä hallituslaisellemme. Kotisivuiltamme kohdan ”Hallitus” alla löytyy kaikki hallituslaiset niin tiedät ketä etsiä!

Mitä se maksaa?
Liityttyäsi saat postissa laskun jäsenyydestämme n.2-4 viikon sisällä. Maksun suuruus on 30€ viideltä vuodelta. Eli 6€/vuosi, not bad.

Mitä hyödyn?
Lista on niin pitkä, että otetaanpa pieni pintaraapaisu eduistamme.

Paikallisia etuja Porilaisille, haalarit 20€ halvemmalla, tapahtumamme halvemmalla, haalarimerkkimme halvemmalla, siinäpä säästää jo jäsenmaksun jos tapahtumissa tulee käytyä. (Lisää paikallisia etuja kohdassa Jäsenyys ja liittyminen sivun yläreunassa).

Valtakunnallisia Insinööriliiton etuja ovat muun muassa juridiset palvelut eli liiton lakimiehet jäsenhinnalla käytössäsi työasioissa, loistavat vakuutukset ja alennuksia esim. Teboililta. Tulemme kertomaan niistä vielä useastikin syksyn aikana eri INFO-tilaisuuksissa ja niitä voi tulla meiltä myös kyselemään, vastaamme mielellämme!

HUOM! Jos olet jäsenemme, löydät kaikki liiton jäsenedut osoitteesta jasenedut.fi jonne tulee kirjautua omilla liiton tunnuksilla jos olet aktivoinut ne osoitteessa iol.fi ja vakuutuksista tarkemmin if.fi/ilry.

”Terveiset myös Insinööriopiskelijaliitto IOL ry:n puolesta! PIO ry sekä IOL ry tarjoaa lukuisia aktiviteetteja ja koulutuksia tiedonjanoisille ja aktiivisille jäsenilleen. Hyödynnä nämä tilaisuudet ja lähde rohkeasti mukaan toimintaan sekä verkostoitumaan tulevien työelämän ammattilaisten kanssa. Antoisaa koulun alkua, ehkä mekin törmäämme syksyn aikana!”

Miikka Rosten
Hallituksen jäsen / Työelämä
Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

OLYMPUS DIGITAL CAMERA